Kirkkomuskari ja perheiden aamupäivä

ke 5.2. klo 10.30 – 12.00

Tallinnan suomalainen seurakuntakoti

Keskiviikkoisin suomalainen seurakuntakoti on lasten ja perheiden oma olohuone.

Kirkkomuskari pidetään aina keskiviikkoisin kello 10.30 seurakuntakodilla (Pärnu mnt 8-6, 5. krs, alaoven summeri nro 6).

Kirkkomuskari on erityisesti alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa yhteinen harrastus. Kirkkomuskarissa musisoidaan, leikitään ja loruillaan erilaisten tuttujen ja uudempien laulujen tahdissa. Samalla opitaan uusia taitoja ja tietoja ympäröivästä maailmasta. Mukaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua ja tutustumaan voi tulla koska tahansa.

Muskarissa lauletaan ja leikitään ohjatusti noin puoli tuntia, minkä jälkeen on mahdollisuus vapaaseen leikkiin ja yhdessäoloon seurakuntakodilla. Leikkihuone ja seurakuntakodin kirjasto ovat kaikkien vapaassa käytössä iltapäivään asti. Seurikselle saa tulla myös leikkimään ja viettämään aikaa, vaikka ei olisi osallistunut kirkkomuskariin.

Jokaisella kokoontumiskerralla on lisäksi mahdollisuus syödä emännän valmistama brunssi hintaan 5 euroa / yksi aikuinen ja tämän mukana olevat lapset. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen ei syksystä 2024 alkaen perheiltä peritä enää erillistä muskarimaksua, vaan kukin osallistuja maksaa vain aterioista.

  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä

Kirkkoherra
(+372) 56250930
Viikkovapaapäivät torstai ja perjantai.
 

Toimin Tallinnan suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana ja kaikkien Viron suomalaisten pappina. Lisäksi olen Baltiassa opiskelevien suomalaisten vaihto- ja tutkinto-opiskelijoiden käytettävissä henkilökohtaista keskustelua ja sielunhoitoa varten.