Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hän vie minut vihreille niityille,
Hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä. (Ps. 23: 2)
Läheisestä luopumisen hetki on raskas. Se muistuttaa myös oman elämän rajallisuudesta. Jeesuksen lupauksen ja hänen sovitustyönsä tähden meillä on kuitenkin toivo jälleennäkemisestä. Voimme siis jättää oman ja kuolleen läheisenkin elämän suurempiin käsiin. Surun keskellä läheisten tuki on tärkeää, mutta myös seurakunnan työntekijät ovat apuna ja tukeana, tarvitsitpa sitten neuvoja hautajaisten järjestämisessä tai ihmisen, joka kuuntelee.
Hautaan siunaaminen on kirkon pyhä toimitus, jossa vainaja siunataan matkalle tästä maailmasta tulevaan. Kristillisissä hautajaisissa kaiken keskiössä on yhteinen toivo ja riemu siitä, ettei elämä pääty kuolemaan. Vaikka jäähyväisten jättämiseen liittyy usein haikeutta, hautajaiset tuovat myös lohtua ja antavat mahdollisuuden muistaa ja surra yhdessä. Hautajaiset on mahdollista järjestää ja viettää monin eri tavoin vainajan viimeistä tahtoa ja häntä saattelevien omaisten toiveita kunnioittaen, ja kukin suku ja perhe saa vaalia omia hautajaisperinteitään.
Virossa hautajaiset eli matused pidetään tavallisesti noin viikon kuluessa kuolemasta. Hautaan siunaaminen voidaan toimittaa vainajan ja omaisten toiveesta riippuen joko hautausmaan kappelissa tai haudan äärellä. Hautajaisten käytännön järjestelyt on aina hyvä aloittaa yhteistyössä hautaustoimiston kanssa. Virossa hautausmaat ja suurin osa niihin liittyvistä siunauskappeleista on kuntien ja kaupunkien omistamia, ja Tallinnassa kaikkia hautausmaita ylläpitää kaupunki. Seurakunta ei siksi pysty tekemään varauksia ja toimeksiantoja hautapaikkaan tai muihin käytännön järjestelyihin liittyen. Papilta voi kuitenkin aina kysyä neuvoa, jos jotkin suomalaiset tai virolaiset hautajaisperinteet tai -käytännöt arveluttavat. On hyvä muistaa, että kaupungin ylläpitämät kappelit ovat uskonnollisesti tunnuksettomia, eikä niissä aina ole edes soittimia. Mikäli omaiset toivovat toimituksen yhteyteen musiikkia, siitä on sovittava aina erikseen artistin tai hautaustoimiston kanssa.
Viimeistään siinä kohtaa, kun kaikista tarvittavista asioista on sovittu hautaustoimiston ja kaupungin hautausmaatoimiston kanssa, on aika ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon. Yhdessä sovitaan ensin aika toimituskeskustelulle, jossa papin ja omaisten kesken käydään läpi siunaamisen kulku ja siihen liittyvät yksityiskohdat. Lisäksi toimituskeskustelussa käsitellään vainajan elämäntarinaa ja sen vaiheita. Hautajaiset voidaan viettää suomalaista tai virolaista perinnettä noudattaen tai molempia yhdistäen sekä yhdellä tai useammalla eri kielellä. Tarvittaessa Tallinnan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra toimittaa hautaan siunaamiset ja muut vainajan saattamiseen liittyvät kirkolliset toimitukset koko Viron alueella ja mahdollisuuksien mukaan myös Latviassa ja Liettuassa.
Virossa kirkot ja seurakunnat eivät voi kerätä jäseniltään kirkollisveroa, vaan virolaisen tavan mukaan kaikista toimituksista annetaan seurakunnalle aina erillinen korvaus. Tallinnan suomalaisessa seurakunnassa on tehty päätös, ettei hautaan siunaamisesta tai kirkollisesta uurnan maahan kätkemisestä peritä kiinteää maksua, vaan omaiset korvaavat seurakunnalle mahdolliset papin matkakulut sekä oman mielensä ja maksukykynsä mukaisen lahjoituksen eli viroksi annetusen.