Tule mukaan!

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on,
että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.
(Joh. 15: 16)

Tallinnan suomalaisen seurakunnan jäseneksi voit liittyä helposti sähköisellä lomakkeella. Ensiksi lataa jäsentietolomake omalle tietokoneellesi tämän linkin kautta ja täytä siinä pyydetyt tiedot. Lopuksi palauta lomake alla olevan palautuslaatikon kautta. Muista kuitenkin tallentaa antamasi tiedot, ennen kuin palautat lomakkeen! Mikäli lomakkeen täyttäminen omalla tietokoneella ei ole mahdollista tai se tuntuu hankalalta, tule rohkeasti käymään paikan päällä suomalaisen seurakunnan kirkkoherranvirastossa (Pärnu mnt 8-6).

Tallinnan suomalaisen seurakunnan jäseneksi liittyminen ei edellytä eroa seurakunnasta Suomessa, vaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenellä voi olla kotiseurakunta myös Tallinnassa. Itse asiassa monet seurakuntamme jäsenet ovat kaksoisjäseniä, joilla on kotiseurakunta kahdessa maassa. Toisaalta voit kuulua Tallinnan suomalaiseen seurakuntaan, vaikka et olisikaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Jos et ole vielä aikaisemmin ollut minkään kristillisen kirkon jäsen, voit liittyä seurakuntaan kasteen kautta

Suomalaisen seurakunnan aktiivi- tai kannatusjäseneksi liittyminen on hyvä tapa tukea työtämme kaikkien Virossa asuvien ja täällä matkailevien suomalaisten sekä heidän perheidensä parissa. Seurakunnan vuotuinen jäsenmaksu (vir. liikmeannetus) on kultakin aikuiselta seurakuntalaiselta 30 euroa. Voit lisäksi osoittaa tukeasi antamalla seurakunnalle silloin tällöin vapaaehtoisen kolehdin tai ryhtymällä säännölliseksi lahjoittajaksi.

 

Seurakunnan yhteystiedot:

EELK Soome Püha Peetruse kogudus
Pärnu mnt 8-6
10148 Tallinn
Eesti

tallinna.soome@eelk.ee
+372 5625 0930


Pankkiyhteys Virossa:

Soome Püha Peetruse kogudus
SEB Pank, SWIFT: EEUHEE2X
IBAN: EE54 1010 2200 2259 1228

MTÜ registrikood: 80213454